Haminan Pelastakaa Lapset ry:n syyskokous

Raati-Café Kaneli, Raatihuoneentori, Hamina

SYYSKOKOUS KUTSU JA ESITYSLISTA

  • Aika                         torstai 10.11.2016, klo 17:00
    Paika                       Raati-Café Kaneli, Hamina
  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat
  1. Todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus
    Kokous on laillinen ja päätösvaltainen, kun se on kutsuttu koolle sääntöjen edellyttämällä tavalla. Sääntöjen 8 §:n mukaan: syyskokous pidetään vuosittain marraskuun loppuun mennessä. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille kirjepostina tai sähköpostilla tai julkaistava nettisivulla.
  1. Vahvistetaan yhdistyksen toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenmaksujen suuruus
    Hallitus on laatinut ehdotuksen yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi 2017 sekä ehdotuksen talousarvioksi, jonka pohjalta toiminta toteutetaan.
  2. Päätetään yhdistyksen hallituksen jäsenmäärä ja valitaan hallitus
    Hallituksen tehtävänä on toteuttaa yhdistyksen toimintaa vuonna 2017 kokouksen vahvistaman toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa. Varsinaisia jäseniä hallituksessa voi olla 5 – 10 ja heidät valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi
    Varajäseniä hallituksessa voi olla 0 – 10 ja heidät valitaan yhdeksi kalenterivuodeksi
    Äänioikeudettomia jäseniä hallituksessa voi olla 0 – 10, jotka ovat 15 – 17 -vuotiaita ja heidät valitaan yhdeksi kalenterivuodeksi.Valitaan varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle (kausi 2 vuotta kerrallaan) sekä tarvittaessa varajäseniä 1 vuodeksi kerrallaan. Toista kautta jatkaa: Tuija Hopeala, Satu Hanska, Sari Leijala ja Leena Sareskorpi. Erovuorossa: Anne Seppälä, Anni Ruoppa, Katja Paasio, Tuire Lahtinen ja pj. Kirsi Pohjankoski sekä varajäsen Pasi Lahtinen.
  3. Valitaan yhdistykselle kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja heille (2) varatoiminnantarkastajat ja päätetään heidän palkkiostaan
  4. Muut asiat
  5. Kokouksen päättäminen

Tervetuloa mukaan! Kokouksessa kahvitarjoilu.